maanantai 30. elokuuta 2010

Suunnittelua

Tällä hetkellä kortteilu on mun osalta (joulukorttien) suunnittelua vaan, muksu ollu vähän kipeenä ja äiti työllistetty sen mukasesti. Väsy painaa, silti haluttas askarrellakin mutta parempi silti lähteä ottamaan nokoset. Suunnittelen tässä myös oman Cuttlebugin ostoa...

torstai 26. elokuuta 2010

Joulukortteilua

Nyt halusin kokeilla ideaani joulutähdistä, jotka on tehty vaahteranlehtipunchilla. Viipula taisi niistä jo jotain mainitakin. Kortin sommitteluun en ole tyytyväinen mutta joulutähdet ovat mielestäni onnistuneita. Elävyyttä kukkiin saa taittelemalla lehtiä ylöspäin paperista. Keskellä niissä on jostain muovikukkahommelista irrotetut heteet. Tildan kokeilin värittää promarkereilla, ensin ivoryllä ja sitten pastellin keltaisella päälle.

maanantai 23. elokuuta 2010

Virkkuuvärkkyy

Nyt sitten piti varioida pientä lumihiutaletta, eikä edes ollut valkoista lankaa tähän hetkeen vaan vaaleansisistä, näitäkin olisi tarkoitus kortteihin laittaa talven päälle. Aika kovatöinen tuntuu olevan kun niin pientä väköstää näillä nakeilla ;) mutta tässäpä kuva. Jännä homma on se, että tuo ensimmäinen kokeilu oikealla ylhäällä onnistui parhaiten.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Virkkuuhommia...

Olen tässä aamun mietiskellyt, miten tehdä tähti virkkaamalla kortteja varten. En ole virkannut kuin koulussa aikoinaan. Aikani kun yritin niin tuli mieluinen (isoin tähti). Noin yksinkertaisia ohjeita kun ei netistä löytynyt.

torstai 19. elokuuta 2010

P*skarteluhaaste #53 pinkki ja vihreä

P*skartelu haasteeseen  #53 tein aiheesta pinkki ja vihreä, kortin, jonka väritin promarkereilla, pastelgreen ja pink carnation. Sisälle ajattelin ehkä vielä lisätä jotain pinkkiä koristetta. Onnitteluteksti saisi olla ohkasempi, noh tehdessä oppii...

Käytin X-cutin reunaleikkuria, jonka hankin Joensuusta Kätevä käsi- liikkeestä.
Ja tuo sisuskortti ,johon tulee varsinainen toivotus tulee olemaan samaa stanssikuviota kuin itse kortissakin. 

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Tänään syntyi tämmöinen autokortti 50-luvulla syntyneelle.
Ruutupaperi DCWV:n the Natural matstack.

lauantai 14. elokuuta 2010

Bloginamua tarjolla...

Täällä pääsee osallistumaan hienon bloginamun arvontaan myös!! Sinne siis =).

maanantai 9. elokuuta 2010

P*skarteluhaaste #51- Jämäpaperit

Tekasinpas yhden nimpparikortin, valitettavasti juuri nyt minulla ei ole ollut aikaa haasteille. Paitsi että  hokasin tossa, että tämähän on jämäpapereista tehty, especially for you paperin paloista ja kukat punchattu myös jostain jämistä. Siis paskikseen...
Ja sisuskin hieman koristeltu.Nimet peitetty ;).

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Namun arvonnan voittaja!

On aika palata kesälomareissuhommien jälkeen arkeen ja kunnolla takaisin bloginkin ääreen. Mikäs sen mukavampaa aloittaa arki kuin namun arvonnalla!

Namun arvonnan voittajalapun nosti kulhosta mieheni ja se osui
Tiitulin kohdalle!

Onnea Tiitulille,
 ota yhteyttä rymyrinsessa@hotmail.com niin saat palkintosi postitse!!
lämmin kiitos osallistujille!

maanantai 2. elokuuta 2010

Ostoksia...

Tässä kesälomareissuni tuomisia mm. Kätevästä kädestä Joensuusta, sekä postin kautta joulupapereita Paperellasta.



Pahoittelen kuvien huonoa laatua ;).